Kikherne-pinaattimuhennos

Kikherne-pinaattimuhennos

Vaikka olen ollut aikoinaan kasvissyöjä (ja jopa vegaani), niin nykyään kasvisruokaa tulee syötyä harvoin – itse asiassa aivan liian harvoin. Päädyin tekemään kikherne-pinaattimuhennosta viikonlopun kurssievääksi ja olen todella tyytyväinen valintaani: muhennos ei tykännyt ollenkaan kyttyrää mikrolämmityksestä ja maku oli enemmän kuin kohdillaan. Se oli täyttävää, mutta ei kuitenkaan aiheuttanut tukkoista tai väsähtänyttä oloa. Uuden opiskelu on uuvuttavaa (tosin myös antoisaa), joten turha tehdä siitä sen vaikeampaa esimerkiksi syömällä liian raskasta lounasta kesken kurssipäivän.

Kikherne-pinaattimuhennos (2–4:lle henkilölle)

  • 1 pieni keltasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 50 g aurinkokuivattua tomaattia (suikaloituna)
  • ½ tl kuivattua chilimurskaa
  • 1 tlk (400 g) kikherneitä
  • 250 g pinaattia
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 1 rkl limemehua
  • ½ tl suolaa

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota keltasipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle valkosipulit, aurinkokuivatut tomaatit ja chili. Jatka kuullottamista parin minuutin ajan.

Valuta kikherneistä vesi pois ja lisää ne pannulle. Lisää pannulle pinaatti kourallinen kerrallaan (lisää uusi kourallinen vasta sitten, kun edellinen satsi pinaatilehtiä on mennyt hieman kasaan). Lisää lopuksi kookosmaito ja limemehu. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoa lisäkkeenä tai esimerkiksi riisin kera.

3 thoughts on “Kikherne-pinaattimuhennos

    • Moikka Kaisa! Mukava kuulla, että kikherneet toimivat broilerin lisäkkeenä. Kuten itsekin blogissasi totesit, niin mitään erillistä kastiketta ei välttämättä tarvita, sillä lisäke itsessään on sopivan ”kostea”.

  1. Pingback: Sitruunaiset broilerin koipireidet ja kikherne-pinaattimuhennos | Tunnelmallisia makuja

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.