Katalonian auringossa

Blogi on viettänyt muutaman päivän hiljaiseloa sen vuoksi, että olemme karanneet Espanjan aurinkoon. Laskeuduimme Katalonian yhden suurimman kaupungin, Gironan, lentokentälle myöhään tiistai-iltana ja ensimmäisen yön vietimme läheisessä lentokenttähotellissa. Lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen kävimme noutamassa varaamamme vuokra-auton ja surautimme moottoritietä pitkin Pyreneiden lumihuippuisten vuorien siintäessä ensimmäiseen varsinaiseen matkakohteeseemme eli Figueres-nimiseen pikkukaupunkiin.(*)

Figueres ei ole kaunis kaupunki eikä kaupungissa oikeastaan ole mitään erikoista nähtävää paitsi Teatre Museu Dalí. Olemme molemmat fanittaneet Dalía teinivuosista lähtien, joten oli luonnollista, että reissumme alkoi tästä Dalín syntymäkaupungista. Museon suunnitteli ja rakennutti itse Salvador Dalí Espanjan sisällissodassa tuhoutuneen teatterin raunioihin. Museo on ihastuttavan sokkeloinen ja arkkitehtonisesti mielenkiintoinen. Dalín tunnetuimmat teokset ovat epäilemättä maalauksia, mutta hän ehti tuotteliaan uransa aikana tekemään taidetta uskomattoman monipuolisesti: litografioita, patsaita, installaatioita, koruja, elokuvakäsikirjoituksia jne.

Teatre Museu Dalí

Teatre Museu Dalí

Museossa kiertelyn jälkeen suuntasimme Michelin-oppaassakin mainittuun Antaviana-nimiseen ravintolaan. Ravintolan arkkitehtonia ja sisustus on selkeän modernia ja melkeinpä skandinaavista.

Ravintola Antaviana

Ruoka puolestaan on hallitulla kädellä modernisoitua katalonialaista perinneruokaa. Lounasaikaan ravintolaan oli kanssamme eksynyt vain kaksi muuta pariskuntaa, joka oli melkoinen sääli, sillä voimme vilpittömästi suositella ravintolaa. Sopivan laajalta ruokalistalta olisi ongelmitta löytynyt montakin omaan makuun sopivaa annosta, mutta päädyimme tilaamaan lounaspaketin. Kolmen ruokalajin lounas viinilasillisella maksoi 16 euroa eli siis naurettavan vähän. Sekä alku-, pää- että jälkiruoan sai valita kolmesta eri vaihtoehdosta. Alkuun nautimme vihreää parsaa valkuaisvaahdolla ja pähkinäisellä oliiviöljyllä sekä pasta carbonara -tyyppistä pastaa.

Parsa

Pääruoaksi valitsimme kala-perunamuhennoksen (suquet) ja pitkään haudutettua, erittäin mureaa lampaan lapaa.

Lampaan lapaa

Maukkaan aterian päätimme appelsiinisissa tunnelmissa: minä tilasin paikallisella garnatxa-jälkiruokaviinillä maustettua appelsiinia ja Toni jogurttia appelsiinihillolla.

Appelsiinit

Espanjalaiseen siestaan ei varmaan kuulu päiväunien nukkuminen, mutta aikaisen aamuherätyksen ja reilulla kädellä kaadetun viinilasillisen yhteisvaikutuksesta allekirjoittanut vaipui kauneusunille. Nokosten jälkeen päätimme lähteä kohti Costa Bravan pohjoisia rannikkokyliä. Ensimmäisenä reitillemme osui Roses. Viimeistään tässä vaiheessa tuli selväksi, että Espanja on kiertoliittymien luvattu maa. Esimerkiksi Figueresin ja Rosesin väliselle 20 kilometrin matkalle kiertoliittymiä mahtui yli 10. Eipä siinä mitään, mutta taloudellista ajotyyliä on aika vaikea toteuttaa, kun kiertoliittymiä on pahimmillaan kilometrin välein, mutta nopeusrajoitus liittymien välillä on kuitenkin 80-100 km/h. Pysyypähän mielenkiinto yllä, kun koko ajan joko kiihdyttää tai jarruttaa.

Emme malttaneet jäädä Rosesin kaupunkiin, vaan jatkoimme kohti Cadaquésta. Tähän väliin pieni varoituksen sana matkapahoinvoinnista helposti kärsiville ja/tai heikkohermoisille ihmisille. Matkaa Rosesista Cadaquésiin on vain viitisentoista kilometriä, mutta tie on sitäkin mutkaisempi (vaikkakin oikein hyväkuntoinen). Tonia mutkat eivät luonnollisestikaan häirinneet, mutta itse myönnän puristaneeni kauhukahvaa sen verran tarmokkaasti, että oikeaa kättä oli pakko lepuuttaa niillä harvoilla suorilla tienpätkillä.

Auto

Koska olimme päässeet mutkien makuun, jatkoimme Cadaquésista Costa Bravan (ja koko manner-Espanjan) itäisimpään paikkaan eli Cap de Creus -nimisen niemen kärkeen. Koko niemi on enemmän tai vähemmän luonnonsuojelualuetta. Kapean ja melko huonokuntoisen tien ansioista saimme nauttia maisemista rauhassa ilman minkäänlaista yleisöryntäystä.

Cap de Creus

Cap de Creus

Cap de Creus

Cap de Creus

Paluumatkalla pysähdyimme lyhyeksi ajaksi ihastelemaan Cadaquésin valkorapattuja rakennuksia. Rannikkokylässä oli aistittivassa entisaikoijen kalastajakylän kiireetöntä tunnelmaa. Eipä siis ihme, että Salvador Dalí asui Espanjan vuosinaan nimenomaan Cadaquésissa vaimonsa kuolemaan saakka (eli aina vuoteen 1982 asti). Nykyisellään talossa on Dalí-museo.

Cadaques

(*) Useilla Espanjan autopistas-moottoriteillä autoilijoilta kerätään tietullia. Tietullien suuruudet ilmeisesti vaihtelevat tieosuuksittain, mutta ihan ilmaista moottoriteillä ajelu ei ole. Me maksoimme noin 35 kilometrin matkasta vajaat 5 euroa. Erityisesti Kataloniassa navigaattori kannattaa asettaa etsimään tietullittomia reittejä, sillä katalonialaisista moottoriteistä yli puolet on tietullillisia.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.