Naposteltavaa

Gluteeniton, Maidoton, Naposteltavaa, Pääruoka, Riisiruoka

Sushilajitelma

Avokadoa käytetään monien erilaisten sushien täytteenä. Kokeile yksinään tai yhdistettynä esimerkiksi kylmäsavustettuun loheen. Vain mielikuvitus on rajana sushien täytteiden suhteen. Sushilajitelma sushiriisiä valmista sushietikkaa, esim. Kikkoman (tai riisietikkaa, sokeria ja suolaa) paahdettuja merilevälevyjä (nori) avokado kylmäsavustettua lohta (siivuina) wasapia seesaminsiemeniä japanilaista soijakastiketta Keitä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaisesti. Sekoita sushiviinietikka riisin joukkoon ja anna jäähtyä. Tee […]

Alkuruoka, Gluteeniton, Helppo ja nopea, Low carb, Naposteltavaa

Salamitäytetyt herkkusienet

Tänä perjantaisena iltana keittiössä hääri vain yksi kokki toisen kokin ollessa Tallinnan-reisulla. Yksin ei huvittanut mitään kovin kummoista väsätä ja kaupastakaan ei tarttunut mukaan muuta kuin herkkusieniä. Onneksi jääkaapin uumenista löytyi konjakkimeetvurstia ja vuohenjuustoa, joista sai loihdittua maukkaan täytteen herkkusienille. Sienet olivat niin hyviä, että kolme ensimmäistä tuli syötyä seisoviltaan. Olin ajatellut, että sienistä riittäisi […]

Gluteeniton, Naposteltavaa

Pekoniin käärityt taatelit

En edes yritä väittää, että näissä pekoniin käärityissä taateleissa olisi mitään etäisestikään terveellistä. Ne vain ovat h-y-v-i-ä. Pekoniin käärityt taatelit 20 kuivattua taatelia 10 pekoniviipaletta 75 g tuorejuustoa, vuohenjuustoa tms. ½ dl ruskeaa sokeria vaahterasiirappia Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Leikkaa pekoniviipaleet kahtia. Täytä taatelit juustolla. Kääri pekonisiivu taatelin ympärille ja kiinnitä se tikulla. Kierrittele pekoniin käärittyjä […]