Kuukausi: tammikuu 2016

  • Tammikuun 2016 ruokahaasteen tulos

    Tammikuun ruokahaasteen aiheena oli perinneruoan tai -reseptin uudet tuulet. Liekö aihe koettu haastavaksi, sillä vuoden 2016 ensimmäiseen ruokahaasteeseen otti osaa vain yksi bloggaaja. Näin ollen tämän ruokahaasteen itseoikeutettu voittaja on Rokkaavakokki pyttipannumuffineilla. Ruokahaasteen sääntöjen mukaisesti voittajan tehtävänä on järjestää seuraava eli helmikuun haastekisa. Voittajan tulee julkaista uusi haaste blogissaan viimeistään 4.2.2016.

  • Mustajuurikeitto

    Mustajuurikeitto

    Mustajuuren hienostuneessa maussa voi maistaa parsaa ja ulkonäöltäänkin mustajuuri muistuttaa – tosin vasta kuorittuna – isokokoista valkoista parsatankoa. Mustajuurikeitto saa mukavaa ryhtiä kuivasta valkoviinistä. Mustajuurikeitto (4:lle hengelle) 900 g mustajuuria 100 g puikulaperunoita (tai muita jauhoisia perunoita) 8 dl vettä 3 rkl kanafondia 2 dl kuivaa valkoviiniä (esim. kuivaa rieslingiä, kuten Cono Sur Bicicleta Riesling) 1 […]

  • Ankka-hanhenmaksaterriini

    Ankka-hanhenmaksaterriini

    Ylikypsästä ankasta ja hanhenmaksasta voi loihtia fiinin ja juhlallisen alkupalan. Ankka-hanhenmaksaterriini 3 ylikypsää ankankoipea 300 g hanhenmaksamoussea n. 4 rkl pistaasipähkinöitä Osta purkillinen säilöttyjä ankankoipia. Laita ankankoivet ja ankanrasva uunivuokaan. Kypsennä 170-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Nosta ankankoivet pois rasvasta ja anna jäähtyä. Revi liha pieniksi suikaleiksi. Yhdistä revitty ankanliha ja hanhenmaksamousse. Kääri seos tiukalle rullalle muovikelmun […]

  • Ankkapasta

    Ankkapasta

    Omassa rasvassaan kypsennetyissä ankankoivissa on sen verran paljon makua, että pastakastikkeeseen ei niiden lisäksi montaa ainesosaa tarvitakaan. Jos ankankoivet valmistelee etukäteen, niin siinä tapauksessa tämä ruoka on todellista pikaruokaa: kastike valmistuu pastan kiehuessa. Ankkapasta (2:lle hengelle) 1 salottisipuli 1 rkl voita 2 dl kermaa 1 rkl kanafondia 1 tl dijonsinappia 2 ylikypsää ankankoipea revittynä (*) […]

  • Piimävohvelit

    Piimävohvelit

    Nämä vohvelit ovat ihanan rapeita (thanks to maissitärkkelys). Perinteisen maidon sijaan nesteenä on käytetty piimää. Piimävohvelit (4–5 isoa vohvelia) 180 g vehnäjauhoja 50 g sokeria 30 g maissitärkkelystä 2 tl leivinjauhetta ½ tl ruokasoodaa ¼ tl suolaa ¼ tl jauhettua vaniljaa 3 dl piimää 2 kananmunaa 100 g voita Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunien […]

  • Stout-brownie

    Stout-brownie

    Suklainen stout-olut antaa täysin uudenlaisen säväyksen brownie-taikinaan. Brownie ikäänkuin hieman raikastuu oluen ansiosta. Stout-brownie 160 g vehnäjauhoja 40 g kaakaojauhetta ½ tl suolaa ½ tl jauhettua vaniljaa 100 g voita 100 g suklaata 1 ¼ dl stout-olutta (esim. Young’s Double Chocolate Stout) 3 kananmunaa 200 g sokeria 1 dl tummaa sulkaata karkeana rouheena ½ dl butter scotch […]

  • Konjakki-lihapata

    Konjakki-lihapata

    Hyrr… Kylläpä pakkanen pääsi yllättämään leudon alkutalven jälkeen. Talven kylmyydessä viluisintakin kehoa (ja sielua) lämmittää muheva lihapata, joka tällä kertaa saa syvyyttä konjakista. Konjakki-lihapata (6:lle hengelle) 1 kg naudan sisäpaistia 2 rkl vehnäjauhoja 1 tl suolaa ½ tl mustapippuria 1 pkt pekonia 3 salottisipulia 1 valkosipulinkynsi 5 dl vettä 1–2 dl konjakkia 1 rkl lihafondia […]

  • Tammikuun 2016 ruokahaaste

    Uudenvuodenaattona meidät tavoitti tieto, että granaattiomena-juustokakkureseptimme oli voittanut joulukuun ruokahaasteen. Todella huikea juttu – varsinkin, kun Kahden keittiö osallistui ensimmäistä kertaa tähän varsin pitkäikäiseen, mutta ehdottoman leikkimieliseen kisailuun. Kiitos kanssakisaajille ja äänestäjille! Vuodenvaihdetta seuraava tammikuu tarkoittaa monille ajanjaksoa, jolloin kaikki vanha pyritään jättämään taakse ja uudet tuulet puhaltavat niin harrastuksissa, keittiössä kuin elämässä muutoinkin. Uuden vuoden myötä […]

  • Routapaisti hevosesta

    Routapaisti hevosen paistista on todella maukas. Lisukkeeksi sopii erittäin täyteläinen porkkanapyree ja suloisen karamellimainen salottisipulipyree. Routapaisti hevosesta n. 1,5 kg hevosen sisäpaisti 1 porkkana 1 keltasipuli 1 omena 2 valkosipulinkynttä 2 dl madeiraviiniä 1 rkl balsamicoetikkaa 5 dl demi glace -kastiketta (tai voimakasta lihalientä) 1 laakerinlehti n. 10 kokonaista mustapippuria suolaa 3 dl voimakasta lihalientä […]

  • Porkkanapyree

    Erittäin porkkanainen pyree valmistuu kuutioiduista porkkanoista, joita ensin kuullotetaan voissa ja tämän jälkeen haudutetaan porkkanamehussa. Pyree on myös väriltään ihanan hehkuvaa. Porkkanapyree (4–6:lle hengelle) 1200 g porkkanoita 3 pientä salottisipulia 3 rkl voita 1 tl suolaa Kuori vihannekset. Tee puolesta kilosta porkkanoita mehua mehulingolla (mehua syntyy noin 2 dl). Leikkaa loput porkkanoista pieniksi kuutioiksi ja hienonna […]

  • Salottisipulipyree

    Hitaasti karamellisoituneista ja kermassa hautuneista salottisipuleista syntyy todella maukas pyree liharuokien kylkeen. Salottisipulipyree 6 salottisipulia (n. 300 g) 2 rkl voita 1 dl kermaa (suolaa) Kuori ja viipaloi sipulit. Laita voi laakeapohjaiseen kattilaan tai paistokasariin. Lisää sipuli ja kuullota miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia, kunnes sipulit alkavat selvästi karamellisoitua. Lisää kerma ja hauduta noin 10 […]