Avainsana: mozzarellajuusto

  • Pitsa chicagolaisittain

    Pitsa chicagolaisittain

    Ihastuimme chicagolaiseen deep dish -pitsaan viime vuonna viettäessämme viikon talvisessa Chicagossa. Chicagolaisen pitsan erikoisuus on siinä, että täytteet ladotaan päinvastaisessa järjestyksessä kuin perinteisesti. Alimmaiseksi tulee reilusti juustoraastetta ja päällimmäiseksi pitkään haudutettua tomaattikastiketta. Näiden väliin tulee varsinaiset täytteet. Pitsa chicagolaisittain Taikina: 4 dl vehnäjauhoja ½ dl maissijauhoja 1 tl suolaa 1 tl sokeria 1 ½ tl kuivahiivaa 1 ½ dl vettä 1 ½ rkl voita (sulatettuna) 2 […]

  • Salami-herkkusienipiirakka

    Harvoin itse piirakkapohja on erityisen maukas, mutta tämäpä taikina on poikkeus. Taikina saa makua sekä valkosipulista että tuoreesta rosmariinista. Toki yrttejä olisi voinut olla useampaakin sorttia, mutta tällä hetkellä meidän keittiön ikkunan edessä kevään tuloa odottelee ainoastaan rosmariini. Salami-herkkusienipiirakka (25 cm:n piirakkavuoka) Pohja: 3 ½ dl mantelijauhoa 1 puristettu valkosipulinkynsi 1 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna […]

  • Täytetyt broilerinfileet

    Ensilukemalta resepti saattaa vaikuttaa hankalta, mutta vakuutan, että täytetyt broilerinfileet valmistuvat vähällä vaivalla. Tomaattisessa pastakastikkeessa kypsyvät fileet ovat ihan meheviä ja maukkaita. Täytetyt broilerinfileet (4:lle henkilölle) 4 broilerin rintafileetä 100 g meetvurstisiivuja 100 g mozzarellajuustoraastetta 1 tlk (400 g) pastakastiketta suolaa rouhittua mustapippuria Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Leikkaa broilerin rintafileet auki ja nuiji muovipussin […]

  • Jauheliha-polentapaistos

    Tässä paistoksessa yhdistyy yrttinen jauhelihakastike ja keltainen, kermainen polenta. Näistä toisiaan täydentävistä makumaailmoista on aistittavissa vaikutteita niin Italiasta kuin Meksikostakin. Jauheliha-polentapaistos (6–8:lle henkilölle) Jauhelihaseos: 700 g jauhelihaa (esim. nauta-sika) 1 sipuli 4 valkosipulinkynttä 1–2 prk tomaattimurskaa 200 g pakastemaissia 1 rkl tuoretta rosmariinia 1 tl kuivattua timjamia 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl suolaa ½ […]